Karhunkierros 25-30.7.2007

Karhunkierros koko perheen voimin 25.-30.6.2007 (Klikkaamalla kuvia, saat ne isommaksi) Matkalla mukana Juha, Heidi (sekä pienenpieni vauvanalku), Heikki 11v, Pekka 10v, Jukka 8v ja Mikko 5v
	1. päivä Sateisena maanantaiaamuna jätimme automme odottelemaan Rukalle ja matkustimme linja-autolla rinkkoinemme Ristikallion pysäkille Sallan tien varteen. Siitä alkoi innokkaan joukkomme Karhunkierros. Juhan rikka painoi reilut 20 kg, Heidin n 14kg ja pojilla oli jokaisella oma makuupussi ja alusta sekä vaihtovaatteet repuissaan. Olimme varautuneet eväiden puolesta viikon kestävään vaellukseen, mutta ruuan menekki kyllä yllätti!
	Ristikallion autiotuvalla ensimmäinen tauko- ja ruuanlaittopaikka, Heikki polttopuuhommissa.
	Autiotupa sisältä, viihtyisä ja lämmin. Laitoimme kaminaan tulet, koska Pekka pulahti järveen ja hänen kenkiään ja vaatteitaan piti hieman kuivatella. Söimme herkullista makarooni-lihapullaruokaa.
	Jukka ja Pekka tiskillä Ristikallion rannassa. Siitä lähdimme sitten kävelemään neljän kilsan taivalta Taivalkönkään tuvalle. Isommat pojat Heikki ja Pekka lähtivät edellä ja menivät porukassa muiden vaeltajien kanssa. Heillä oli ollut pientä kisaa joten pojat olivat jo puoli tuntia ennen muuta perhettä autiotuvalla. Äidille tuli hätä, ajattelin, että pojat ovat varmasti eksyneet tms. Siinä hädässäni sitten juoksin ja kaaduin aika pahasti, molemmat polvet kärsivät, toinen venähti ja toisen alapuolelle tuli muhkea haava ja iso patti. Siinä oli nonikasviuute Nitro fx ja aloeveralinimentti hyvään tarpeeseen ja aamulla polvet olivat melko hyvässä kunnossa.
	Seuraavana aamuna vessareissu oli yhtä tuskaa portaita pitkin polvien kanssa ja kaikilla muillakin hieman lihaksissa tuntui, mutta pian vertyi ja olimme taas teräskunnossa!
	Heikki yritti narrata pikkuahvenia makkarankuorella, mutta kalat eivät onneksi menneet halpaan. Kukaan meistä ei olisi halunnut alkaa niitä siivoamaan saatikka syömään.

Tiistaiaamu. Koko yön satoi vettä ja aamu oli myös hyvin kostea. Lähdimme aamulla aikaisin kävelemään, ensin kolmen upean riippusillan yli ja Oulankajoen vartta pitkin kohti Oulangan kansallispuistoa.
Muutaman kilometrin päästä alkoi enemmin sataa ja kaivoimme sadeviitat esille. Vaellus jatkui, eikä lapset valittaneet yhtään. Oli upea tunne: Hei, me pärjätään!! Oli keli mitä tahansa, niin se ei meidän hyvään retkifiilikseen vaikuta ollenkaan.
Hernekeittotauko sadesuojassa kuusen juurella. Itikoita hurjan paljon, niitä ui meidän hernekeitossakin lukemattomat määrät. Oli hieman vaikeaa syödä hyttyshattujen kanssa. Pekka kokeilikin vahingossa laittaa lusikan suuhun hyttysverkon läpi, mutta oli liian sakeaa keittoa eikä auttanut muu kuin mennä purolle pesemään verkko!
Kilometritolpan äärellä: 20 km takana ja 50, oikeastaan 60 edessä (kun kuljimme hieman ekstraa Juuman kohdilla) . Mieli hyvä ja olo energinen kaikilla. Me ei kyllä luovuteta!
Pidimme Oulangan kansallispuiston kioskilla melko pitkän tauon, kun pidimme samalla sadetta ja söimme jäätelöt, kyllä maistui hyvälle! Oulankajoen upeat maisemat mykistivät matkalla kohti Ansakämppää..
Ansakämpällä oli hyvä lettujenpaistopaikka verannalla. Meillä oli mukana lettujauhetta, vesi vain joukkoon ja nam kun tuli hyviä lettuja ja hilloksi teimme kiisselijauheesta paksua kuningatarhilloa, kevyttä kantaa ja helppoa tehdä!
	Keskiviikkoaamu. Ansakämpältä joukkomme lähdössä hyvin nukutun yön jälkeen. Kuuma yö kyllä oli, kun ihmiset pitivät kaminassa aika hyviä tulia saadakseen vaatteensa kuiviksi edellisen päivän sateisen vaelluksen jäljiltä.
	Huilitaukoja pidimme usein, aina sopivan puunrungon osuessa kohdalle ja vähän muulloinkin. Maasto oli rankkaa, kiipeämistä ja jyrkkiä laskuja, juuria ja kiviä, kaatuneita puita yms. Mikko 5v kaatuneen puun edessä pirteästi: JOS EI PÄÄSE ALI; EIKÄ JAKSA KIIVETÄ YLI; NIIN SE PITÄÄ KIERTÄÄ!!!! Hyvä motto kenelle tahansa ja missä tahansa! Ei jäädä itkemään vastuksen edessä!
	Pojat rakastivat kaikkia pieniä mukavasti virtaavia puroja. He halusivat aina jäädä jokaisen kohdalla leikkimään ja uittelemaan kaarnaveneitään. Puroilla oli niin kivaa, ettei matkan rasitukset saatikka itikat haitanneet yhtään mitään!
Torstaiaamu Jussinkämpällä. Söimme aamupalaksi näkkileipää ja lämmintä kaakaota ja sitten lähdimme taas vaeltamaan, nyt kohti Juumaa.
Pitkospuita oli kiva kulkea.
Kitkajoen varrella ohitimme Ylikodan, siellä oli joku nukkumassa, joten jatkoimme seuraavalle laavulle laittamaan ruokaa. Teimme perunamuusijauheesta herkullista muusia ja lämmitimme säilyketölkillisen lihapullia. Tässä huomasimme, että kova rasitus oli kuluttanut ruokaa huomattavasti arvioitua enemmin joten päätimme Juumasta etsiä kaupan tai kioskin mistä saisimme täydennystä. Jouduimmekin kävelemään aikamoisen ylimääräisen lenkin sen takia.
Vuolaasti virtaavassa Kitkajoessa oli poikien hienoa uittaa lahonneista puista lohkomiaan veneentekeleitä.
Ai kun itikat puree, mutta muusi ja lihapullat maistuu kyllä tosi hyvälle!
Kitkajoen varressa oli eniten itikoita ja vaikein polku, mutta hyvin selvisimme, vaikka sopiva jupinakin tietysti kuului asiaan. Äiti valitti että jos vauva tästä selviää, se on kyllä sitkeää sorttia, (..kaikkihan me sellaisia ollaan) ja Juhan mielestä hyvähän sillä on siellä pehmeässä köllötellä.. Kaikkien mielestä kilometritolpat näytti ihan pieleen ja niin ne kyllä näyttikin, matkaa tuntui olevan reilusti enemmän vaikeassa maastossa! Tosiasiassa olikin, joku vaeltaja gps:n kanssa tuli vastaan ja kertoi, että maastossa matka oikeasti on pitempi kuin merkityt kmtolpat väittää.
Iso kuusi antoi meille kovasti uutta energiaa. Meidän perhe ei kyllä luovuta!
Kivien ja kantojen yli kiipesimme ja matka taittui hitaasti mutta varmasti. Pientä sadetta tuli myös, mutta ei se haitannut.
Lepotauko, kukaan ei jaksanut ottaa rinkkoja selästä, eikä kyllä istuakaan... Aah, iihaanaa oikaista selkää ja lepuuttaa jalkoja. Rakkoja meille ei tullut, kengät oli hyvät, vain Juhalla kaksi varvasta ei tykänneet toisistaan ja kasvattivat väliin pikku vesikellon, mitä piti vähän laastaroida.
Jyrävä oli komea näky, mutta Siilastupa, missä meillä oli tarkoitus yöpyä, oli iso pettymys. Ainoa tupa koko Karhunkierroksen matkalla missä haisi kalja ja tupakka, ei sinne kukaan halunnut jäädä yöksi!! Jatkoimme reippaina matkaa vaikka väsymys jo painoi.
Myllytupa sitten kelpasi hyvin yöpaikaksi. Siellä ei ollut kaminaa, mutta vaatteita meillä oli tarpeeksi ja mukavasti koski jylisi mökin alla nukuttaen hyvään uneen.
Pojat olivat innokkaita tekemään polttopuita, Myllykoskella he kysyivät, että saadaanko me pilkkoa puita vähän enemmänkin seuraaville kävijöille valmiiksi. Kuvassa illan uurastuksen tulos! Heikki sahasi ja Pekka halkoi komean pinon puita.
	Perjantaiaamu Myllykoski aamuauringossa. Aamut olivat niin hienoja, että vuorokausirytmimme siirtyi pikkuhiljaa niin, että menimme illalla jo aikaisin nukkumaan ja aamulla kuudelta ylös ja loppumatkasta jo ennen viittä olimme valmiita jatkamaan vaellusta! Teimme pitkän kävelylenkin Juuman kioskille ostamaan ruokatäydennysta ja sitten oli hyvä jatkaa matkaa. Luovuttaminen ei tullut kysymykseen ollenkaan. vaikka tätä etappia olin itse vähän veikkaillut hyytymispisteeksi ennen reissua ,mutta vain omassa mielessäni. Kun näin perheemme vaellustunnelman, luovuttaminen oli kerta kaikkiaan mahdotonta.
	Mikkokin uurasti kirveen kanssa polttopuita!
	Puurosuonlaavulla ruokatauko, takana Mikko pilkkoo polttopuita innokkaana.
	Porontimajoki oli seuraava yöpaikkamme. Siellä oli upeasti varusteltu keittokatos, oikea vaeltajan unelmapaikka ja mahtavan hyvänmakuista vettä Porontimajoessa.
	Tunnelma oli tiivis 4 hengen tuvassa, hyttysverkolla varustettu ikkuna oli oikein hyvä keksintö eikä kaminaan kyllä kenelläkään tullut mieleen laittaa tulia. Maisemat oli ihanat ja Juha kävi iltakävelyllä Porontimajärvellä kameran kanssa. Sitten kävimmekin koko perhe jo kuudelta illalla yöunille, väsytti niin hirveästi!
Lauantaiaamu klo 5.20 viimeinen vaelluspäivä alkaa. Äiti heräsi jo ennen kolmea keittämään vettä ja mustikanlehtiteetä. Siitä sai hyvää energiajuomaa sokerin kanssa. Jokainen heräsi pirteänä tosi ajoissa kun olimme nukahtaneet niin aikaisin. Oli kiva lähteä aikaisin kun itikat vielä nukkuivat!
Energiaa todella riittää, Pekka ja muut pojat perässä kiipesivät kaikkiin kivan näköisiin känkkyräpuihin matkatessamme kohti Rukan rinteitä.
Pieni mies ja isot tuumailut.
Kiipesimme korkeiden vaarojen ja tunturien rinteitä. Ensin Konttainen, Valtavaara ja viimeisenä kova nousu Rukalle. Melkein 500 metrin korkuisia kaikki mäen nyppylät! Katsoimme monesti, että kohta ollaan huipulla.. niin eikös mitä, monta kertaa piti suolle laskeutua vielä ennen huippua...
Valtavaaran huippu häämöttää.. Pitkä ja raskas taival edessä.
Nyt näkyy jo Rukan rinteet Valtavaaran huipulta, mutta matkaa on vielä yli kolme kilometriä ja monta vaikeaa laskua ja kovaa nousua! Hyvä että olimme tankanneet runsaasti nestettä ja se tuli kyllä tehokkaasti ihon läpi! Paidat likomärkinä kävelimme vaikka keli oli paras mahdollinen, ei satanut eikä paistanut.
Taaksepäin katsottuna, vau... Valtavaaran nyppylät ja Konttainen häämättää takimmaisena, senkin huipulta olemme tulleet juuri!!!!
Rukan rinteillä aikuiset oli jo aika puhki, mutta pojilla oli energiaa kuin pienessä kylässä, he näkivät laskettelurinteen puolessa välissä lunta ja juoksivat alas riemusta kiljuen. Siis luitte ihan oikein; juoksivat vapaaehtoisesti väärään suuntaan ja sitten riemusta kiljuen takaisin lumipallojen kanssa!
Seuraavaksi Pekka, Jukka ja Mikko kiljuivat riemusta nähdessään lumitykkejä. Niitäkin piti rynnätä tutkimaan lähempää vaikka matkaa taas kertyi iso lenkki ylimääräistä. Heikki tuumasi, että meni kyllä tosi nopeasti tämä viikko ja koko Karhunkierros ja seuraavan kerran tullaan sitten lakka-aikaan. Nyt näimme lakan yms kukkia todella paljon!
Siinä se, me teimme sen, iso Karhunkierros vaellettu koko perheen kanssa, suosittelemme erittäin lämpimästi ihan jokaiselle perheelle. Ääriolosuhteita on todella hyödyllistä kokea perheenä ja meistä tuntuu, että tämä reissu lisäsi perheemme yhteenkuuluvuutta, rakkautta ja sellainen huomaavaisuus tuli ihanasti esille, mitä normaalioloissa ei oikein pääse näkemään. Vauhti meillä oli sopivan rento, meni kuusi päivää (n.80km), mutta jos tuntuu kovalta, niin varatkaa ihmeessä muutama päivä enemmin. Jos on lakka-aika, niin olisi kiva olla kauemmin ja syödä metsän antimia. Palaamme sinne ihan varmasti uudestaan!
Paluu sivistyksen pariin, tavallaan hienoa, mutta tavallaan myös haikeaa.
Sitten kävimme kaupassa ja ostimme kaikkea ruokaa mitä viikon aikana oli tullut kaivattua... pehmeää sämpylää, kipparijuustoa, kanankoipia, suklaata, salaattia, tomaattia... hedelmiä, voi että on hyvää, nyt pidämme pitkän tauon näkkileivän syömisessä... UPEA KOKEMUS; KIITOS KARHUNKIERROKSELLE KUUSAMOON!
Takaisin etusivulle

Karhunkierros koko perheen voimin 25.-30.6.2007