OMAVARAISUUS MEILLÄ

 

Olemme innostuneet omavaraisuudesta niin, että siitä on tullut meille rakas harrastus ja elämäntapa.

Kaikki  sai alkunsa halustamme maksaa velkamme suunniteltua nopeammin huolimatta kiristyneestä tilanteesta pientilojen elinmahdollisuuksien suhteen. Meillä oli sisua ja halua näyttää, että pienelläkin maatilalla voi pärjätä ja saada runsaan toimeentulon, ei tosin rahallista, mutta arvokkaampaa. Se on elämää, isolla E:llä.
Kunnia ja kiitos kaikesta kuuluu tietenkin Taivaalliselle Isällemme, hän antaa meille kykyjä ja mahdollisuuksia, niitä kehittämällä muokkaamme elämästämme mitä haluamme. Valinta on meidän.
Helppoa ja kevyttä tällainen elämä ei ole missään vaiheessa vuotta. Vihannesviljely ja lihakarjanhoito on pääelinkeinomme. On vaikea vetää rajaa, mistä alkaa omavaraisuuselämäntapa suhteessa ammattityöhön, ne menee käsikädessä.  Pitkiä päiviä saa tehdä, varsinkin kesällä. Siitä huolimatta ja tavallaan myös siitä johtuen koemme , että elämäntapamme on hyvin antoisaa sekä fyysisesti, että henkisesti. Monipuolinen fyysinen työ ei kuluta vaan vahvistaa ja haasteita ihminen tarvitsee. Talvella ehtii joskus huilata vähän paremmin ja katsoa joskus jopa telkkariakin. Vapaa-ajanvietto-ongelmia meillä ei ole.

Lapsille on oltava aikaa, teemme yhdessä heidän kanssaan mm. omavaraisuuteen liittyviä töitä. Hidastaahan se vähän. Tärkeintä on , että saamme olla yhdessä heidän kanssaan. Lapset oppivat nämä työt ja oppivat kunnioittamaan ja rakastamaan luontoa, eläimiä ja maata. 
Viimeisen vuoden aikana meille on kehittynyt yksi keino tienata vähän ”suolarahaa, koska ihmisiä kiinnostaa omavaraisuus. Voimme  kertoa, näyttää ja opettaa sen, mitä me olemme oppineet omavaraisen elämäntapamme aikana . Meillä käy päiväkoti- ja koululaisryhmiä tutustumassa ja oppimassa eläimistä,  maatilan töistä ja omavaraisuudesta. Muitakin ryhmiä on käynyt ja kaikki ovat tervetulleita.

 

Omavaraisuus elämäntapana
  • antaa terveyttä ja elämänarvoja
  • monipuolinen fyysinen työ ei kuluta, vaan vahvistaa
  • on vaihtoehto tehomaataloudelle
  • ei perustu suuriin tuloihin, vaan pieniin menoihin

 

Lue lisää omavaraisuudestamme:

 

Kovalla työllä, mutta siitä nauttien me pystymme näin elämään - säästämään luontoa, toteuttamaan kestävää kehitystä ja olemaan taloudellisesti ja muutenkin melko riippumattomia ilman, että joutuisimme mistään luopumaan. Päinvastoin, tästä riittää ystävillekin usein viemisiä ja luontokouluohjelman ansiosta moni voi saada ideoita oman elämänsä kehittämiseen. Tämä ei missään tapauksessa ole edes meidän mielestämme ainoa oikea tapa elää. Se on varmaankin tärkeintä, että nautit siitä mitä teet, kehität itseäsi ja annat jokaiselle ihmiselle vapauden elää niin kuin mieli tekee. Suvaitsevaisuutta ei nyky-yhteiskunnassa varmasti ole liikaa. Nauttikaamme elämästä ja ymmärtäkäämme toinen toistemme valintoja.

KIITÄMME KIINNOSTUKSESTANNE, TERVETULOA MEILLE JA KOTISIVUILLEMME!

 

Etusivulle